Inkeri Tiitinen

Inkeri on koko perheen personal trainer ja hänen intohimonaan on saada lapset ja aikuiset liikkumaan yhdessä. Hän on ohjannut aikuis-, lapsi, ja perheryhmiä 19 vuotta teatterin, joogan, sirkuksen ja kaikenlaisen liikkeen parissa. Hän on työssään erikoistunut perheliikuntaan sekä lasten ja nuorten voimaharjoitteluun.

Liikkumisen ohjaajana Inkerille on kaikista tärkeintä, että jokainen liikkuja voi kokea onnistumisen tunteen riippumatta omista lähtökohdistaan. Lapsilla on meille aikuisille hurjan paljon opetettavaa liikunnan riemun löytämisessä!

Koulutettu lasten liikunnanohjaaja, lisensioitu personal trainer sekä lasten joogaohjaaja